lauantai 5. helmikuuta 2011
OHI ON!!!!!!!
tiistai 1. helmikuuta 2011
Mietteitä
Nyt on 2 viikkoa ja kaksi päivää takana Tallinnassa. Viikot ovat kuluneet yllättävän nopeasti verrattuna siihen mitä aluksi luulin. Ensimmäinen työpäivä tietenkin jännitti mutta siitäkin selvittiin. Yleisesti ottaen fiilikset ovat ihan hyvät tältä ajalta. Sähkö hommia päässyt tekemään ihan mukavasti asentajien opastuksella. Asentajien kanssa kommunikointi on ollut välillä ihan mukavaa sekasotkua. Esimerkiksi asentaja kertoo meille venäjäksi jotain ja sitten katsoo meitä kysyvästi että, "ymmärsittekö?". Siihen on hyvä vain nyökkäillä ja käydä töihin. Mielestäni on ollut hyvä että olemme kiertäneet eri satamia Tallinnan lähistöllä ja näin nähneet samalla paikallista asutusta kaupungin laidoilla. Satamista tähän mennessä ehkä mielenkiintoisin on ollut Muugan satama. Ei siinä mitään ettei muissakin satamissa olisi ollut tekemistä, mutta Muuga ylittää muut satamat tähän mennessä. Siellä riitti hommaa ihan tarpeeksi viikoksi. Tällä viikolla ollaan oltu Paljasaaren satamassa joka on vähän matkaa länteen vanhasta satamasta. Satama ei itsessään ole kovin iso mutta siellä liikkumisesta tekee vähän hidasta lumen määrä, joka kyllä on ongelma ehkä joka satamassa täällä. Huomenna aamulla on ajokilometrejä edessä noin 50 Paldiskin satamaan. Ajomatka voi olla vähän puuduttava, mutta näkeepä ainakin virolaista maantietä monta kilometriä. Se mitä tällä reissulla on oppinut ei ole ollut niin paljon sähköasioihin liittyvää vaan siihen miten osaa kuunnella oikein ja ymmärtää mitä joku puhuu venäjäksi, viroksi tai englanniksi.
Äskettäin kokkasin Jeren kanssa lettuja. Tuli ihan hyviä, mutta onnistumis prosentti ei ollut kovin hyvä.
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Toinen jo vähän kiireisempi viikonloppu...
Uuden oppimista toisella harjottelu viikolla...
perjantai 28. tammikuuta 2011
Samaa työtä päivästä päivään.
Tere hommikust!
Meikä kiittää ja kuittaa, over and out!
tiistai 25. tammikuuta 2011
maanantai 24. tammikuuta 2011
Toinen viikko
riittävästi, joten aika on kulunut töissä todella nopeasti.
Illat ovat kuluneet kämpillä leväten seuraavaa työpäivää odotellen.
tämän viikon keskiviikkona menemme pelaamaan biljardia Rikun ja Mikon kanssa.
Toinen viikko, samat kujeet
Matkan alkuosan tapahtumat onkin aikaisemmissa kirjoituksissa jo pääpiirteittäin käyty läpi joten vältetään turhaa toistoa. Kävin viime viikolla pariin otteeseen Reimaxilla katsomassa mitä Kiipulan opiskelijat siellä puuhastelevat, kuvassa Petri ja Riku kuorivat kuorimakoneella johtoja.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Mennyt Viikko
lauantai 22. tammikuuta 2011
Lauantaiohjelmaa
torstai 20. tammikuuta 2011
Ok työharjottelua...
tiistai 18. tammikuuta 2011
KH-Energia Konsult
Toinen työpäivä
maanantai 17. tammikuuta 2011
Ensinmäinen päivä
Täällä ollaan...
Kolme aloitti tänään Tallinna Sadamien sähköverkosto hommissa ja yksi AS KH-Energia -Konsult. Molemmat erittäin mielenkiintoisia ja monipuolisia työpaikkoja.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Startti!
perjantai 14. tammikuuta 2011
Vihdoinkin
Maanantaina 17.01.2011 alkaa opiskelijoilla kolmen viikon työssäoppiminen kohdemaassa. Koulutuskeskus Tavastian opiskelijoista neljä aloittaa Tallinna Sadama Elektrivõrk OÜ:ssa, yksi aloittaa AS KH Energia-Konsult:ssa. Kiipulan ammattiopiston kaksi opiskelijaa aloittaa yrityksessä nimeltä Reimax OÜ.
Tätä kaikkea on valmisteltu noin kaksi vuotta. Takana on useita puheluita, paljon e-mail kirjeenvaihtoa ja muutama tapaaminen Tallinnassa.
Tärkeintä on päämäärä mikä saavutetaan, nyt olemme jo lähellä…
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Tästä se kaikki alkoi....
Ollessani edellisessä työpaikassa KIIPULAn ammattiopistossa, olin useana vuotena opiskelijoiden kanssa viikon Tallinnassa. Alkutaipaleella yhteistyötä tapahtui SIDEKOOLIn kanssa, joka myöhemmin yhdistyi Tallinna Polytehnikumiin. Yhteistyö jatkui yhdistymisen jälkeen Tallinna Polytehnikumin henkilöstön kanssa. Opiskelija vaihtoja oli vuosittain. Myöhemmin mukaan tuli Tallinna Tööstushariduskeskus, jossa lähinnä kävimme tutustumassa oppilaitokseen.
Vuonna 2008 vaihtaessani työpaikkaa Koulutuskeskus Tavastiaan, jossakin vaiheessa tuli puheeksi kansainvälisyys koordinaattorin kanssa, että minulla on yhteyksiä Tallinnalaisiin kouluihin ja voisiko siitä kehitellä jotakin. Oli aika luonnollista, että alkaisin tekemään asian eteen jotakin, toisin sanoen jatkaisin siitä mikä edellisessä työpaikassa jäi kesken.
Siitä sitten vaan LDV-hakemusta tekemään, jonka jättöaika oli helmikuussa 2009. Pettymykseksi emme saaneet rahoitusta vaikka hakemus oli arvioitu hyväksi. Uusi yritys oli mielessä, että ei tässä näin helpolla luovuteta, uusi hakuaika alkoi lähestyä, eli helmikuu 2010. Tammikuussa 2010 meitä Tavastialaisia oli matkalla Tallinnaan valmistelemaan uutta hakemusta, laivalla keskustelimme olisiko lähialueella jokin oppilaitos jota pyytäisimme mukaan. Laivalla menomatkalla päädyimme, että soitanpa KIIPULAan ja kysyisin olisiko kiinnostusta. Tuntuihan KIIPULA luonnollisesti sopivalta kumppanilta, koska ollessani siellä töissä olin jo aloittanut ”pohjatyön” tekemisen.
Tässä ollaan, saimme lähialueelta kumppanin, hakemus tuli tehtyä ja saimme LDV-rahoituksen.
Mikä on tilanne nyt? Maanantaina Tammikuun 17 päivä, KKT:n 5 opiskelija, sekä Kiipulan 2 opiskelijaa aloittavat kolmen viikon työssäoppimisen Tallinnalaisissa yrityksissä.